Alan & Opin -koulutustapahtuma kokoaa yhteen alueen oppilaitokset Kohoa Synergiakeskukseen keskiviikkona 22.11.2023
Alan & Opin -koulutustapahtumassa alueen toimijat esittelevät monipuolisesti palvelujaan ja koulutustarjontaansa. Tarjolla on tietoa niin yliopisto-opinnoista, ammatillisista opinnoista, täydentävistä opinnoista kuin harrasteopinnoistakin. Tapahtuma on maksuton.
Koulutustapahtuma on suunnattu kaikenikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville, oman osaamisensa ja ammattitaitonsa kehittämisestä kiinnostuneille ihmisille. Yhtenä näkökulmana tapahtuman järjestämiselle on ollut elinikäinen oppiminen, joka on tärkeää sekä työelämässä pärjäämisen että henkilökohtaisen hyvinvoinnin kannalta. Tapahtumassa on tarjolla ideoita uuden urapolun löytämiseksi, nykyisen täydentämiseksi tai vaikka harrastusmielessä oman osaamisen kehittämiseksi tieto-, taito- ja kulttuuriaineita opiskelemalla.
Koulutustapahtumassa on esillä Kouvolassa opetusta järjestäviä tahoja
Tapahtuma on ilmainen ja avoin kaikille uudesta koulutuksesta kiinnostuneille kävijöille. Iltapäivän aikana on mahdollisuus tutustua näytteilleasettajien tarjontaan ja palveluihin vapaasti. Ohjelmassa tietoiskuja ja haastatteluita juontajamme Timo Töyrylän vetämänä.
Haastattelujen aiheina:
Tapahtumassa mukana:
KRAO
KRAO tuottaa monipuolista osaamista raideliikenteeseen ja toimii alalla asiantuntijakumppanina.
LUT University
LUT Kouvola: Opiskele diplomi-insinööriksi Kouvolassa.
Valkealan Opisto
Valkealan opistossa voit opiskella ammatillisessa tai tutkintoon valmentavassa koulutuksessa. Lisäksi tarjoamme aikuisten perusopetusta ja suomi toisena kielenä -koulutuksia.
Kouvolan kansalaisopisto
Kouvolan kansalaisopiston monipuolisesta tarjonnasta löytyy kursseja kaiken ikäisille, taiteen perusopetusta sekä avoimen yliopiston opintoja. Tutustu kurssitarjontaan osoitteessa uusi.opistopalvelut.fi/kouvola
Kymenlaakson kesäyliopisto
Kymenlaakson kesäyliopisto tarjoaa avointa yliopisto-opetusta ja ammatillista täydennyskoulutusta sekä hyvinvointi- ja harrastuskursseja. Lisäksi järjestämme Lasten yliopistotoimintaa ja Ikääntyvien yliopiston luentoja.
Eduko
Eduko on monialainen oppilaitos, jossa opiskelee vuosittain noin 6 500 nuorta ja aikuista ammatillisessa tutkintoperusteisessa koulutuksessa sekä täydennyskoulutuksessa.
Kouvolan iltalukio
Kouvolan iltalukiossa opiskelet lukio-opintoja lähi- tai verkko-opintoina joko tutkintotavoitteisesti tai aineopiskelijana. Myös aikuisten perusopetusta ja suomi toisena kielenä kursseja läpi vuoden. Oppimisen iloa jo yli 50 vuotta!
Xamk
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk tarjoaa käytännönläheistä opetusta neljällä kampuksella. Voit opiskella osittain tai kokonaan verkossa, työn ohessa, omaan tahtiin tai ohjatummin päiväopiskeluna. Oman koulutuksesi voit valita noin 80 tutkinnon joukosta tai voit päivittää osaamistasi Xamkin avoimen ammattikorkeakoulun puolella!
Ohjaamo
Ohjaamo on palvelupiste, joka tarjoaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta 15–29-vuotiaille teemoina työllisyys, koulutus ja hyvinvointi. Palvelun tavoitteena on tarjota välineitä urasuunnitteluun, työ- ja opiskelupaikan etsimiseen sekä tukea ja ohjata nuoria arjen pulmien tai terveysasioiden kanssa.
Nuorten työpajat
Nuorten työpajat tarjoavat työpaikkoja 16–28-vuotiaille nuorille. Nuorten työpajoissa tehdään erilaisia töitä työvalmentajien ohjauksessa sekä tutustutaan eri ammatteihin ja työelämään. Nuorten työpajoilla tuetaan elämänhallintataitoja, sosiaalisia vuorovaikutustaitoja, yhteisöllisyyttä ja tekemällä oppimista.
Kela
Elämässä mukana –muutoksissa tukena.
Parik
Parik on vuonna 2001 perustettu säätiö, jonka tarkoituksena on järjestää ja kehittää sosiaalisena palveluna tuotannollista ja sosiaalihuollollista työtoimintaa nuorille, pitkäaikaistyöttömille ja muille heikossa työmarkkina-asemassa oleville henkilöille. Säätiö järjestää ja kehittää työllistämis-, kuntoutus- ja muuta alaan liittyvää toimintaa. Tavoitteena on lisätä asiakkaiden työ- ja toimintakykyä, itsenäistä työllistymisaktiivisuutta ja elämänhallintaa.
Kouvolan yrittäjyyskasvatus
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT ry:n aluetoiminta tukee opettajia työelämä-, talous- ja yrittäjyystaitojen opettamisessa